Kokoomusnaiset 💙 tulevaisuus

1.6.2021

Kokoomusnaiset haluavat olla mukana rakentamassa entistä parempaa Suomea. Haluamme vaikuttaa sekä osallistua yhteiskunnan päätöksentekoon, jotta suomalaiset kunnat ovat jatkossakin sivistyksen, elinvoiman, yrittäjyyden, hyvinvoinnin sekä terveyden edistäjiä. Kokoomusnaiset puolustavat kuntien mahdollisuuksia tarjota kuntalaisille arjen kannalta tärkeitä palveluita nyt ja tulevaisuudessa. Pidetään huoli, että kaikilla on hyvä elää ja asua omassa kotikunnassa!

Me haluamme tehdä sivistynyttä politiikkaa ja aidosti rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella on tasa-arvoiset mahdollisuudet toteuttaa itseään ja tavoitella unelmiaan. Asioita saadaan parhaiten edistettyä keskittymällä yhteisiin tavoitteisiin.


Yhteisöllisyyttä tarvitaan näin korona-aikana erityisesti. Tervehditään, huomioidaan yksinasuvia, autetaan ruuhkavuosia eläviä perheitä sekä muistetaan kysyä, mitä tuttaville ja lähimmäisille kuuluu. Järjestöt ja verkostoituminen luovat yhteisöllisyyttä ja antavat mielekästä tekemistä myös etänä – kutsun Sinut tutustumaan Uudenmaan Kokoomusnaisiin!

Sari Vilén, Uudenmaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja, Keski-Uudenmaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja

 

Koronatilanne on vaikuttanut merkittävästi nuorten arkeen koulujen ja nuorisotilojen sulkemisen myötä. Lisäksi monet harrastukset ja tapahtumat ovat jääneet tauolle. Poikkeusajat ovat näkyneet mielenterveysongelmien kasvuna, väkivallantekoina ja päihteiden käytön yleistymisenä. Tässä tilanteessa on tärkeää huolehtia nuorten jaksamisesta ja panostaa nuoriso- ja harrastustoimintaan, jotta näiden palveluiden pariin osataan hakeutua myös tulevaisuudessa. Huolehditaan nuorten menestymisestä opinnoissa ja varmistetaan etsivän nuorisotyön toimivuus.

Taruanne Lindevall, Vantaan Kokoomusnaiset

 

Kansainvälisyys voimavarana

Vaikka kuntavaalit ovat ajankohtaiset, on syytä katsoa eteenpäin myös tulevaisuuteen. Kansainvälisyys on huikea mahdollisuus, johon on syytä tarttua. Yhteiskuntamme tarvitsee lisää työikäisiä työntekijöitä. Huippuosaajien houkuttelu Suomeen etätyön arkipäiväistyessä on entistä helpompaa. Rakennetaan yhdessä yhteiskuntaa, jossa Suomeen muuttava työtekijä voi helposti aloittaa uuden työn, eikä byrokratia lannista heti alkuunsa. Ollaan myös Suomeen muuttavan uuden kollegan tukena ja kerrotaan, että meille Kokoomusnaisiin kannattaa tulla vaikuttamaan! 

Katja Häkkinen, Auroran Kokoomusnaisten puheenjohtaja

 

Meille tärkeitä asioita ovat aina olleet sivistys ja hyvät koulut, perheiden hyvinvointi ja toimivat arjen palvelut kaikenikäisille. Monipuolinen kulttuuri, liikuntamahdollisuudet ja lähiluontomme tuovat virkistystä arkeemme. Viime vuosina on muun muassa satsattu paljon koulurakennusten kunnostamiseen, jotta lapsilla ja nuorilla olisi terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö.

Kuntavaaleissa tuomme esille käytännönläheisiä naisten arjen näkökulmia. Naisten äänen tulee kuulua entistä vahvemmin kuntapäätöksissä.

Marju Silander, Tapiolan Kokoomusnaisten puheenjohtaja

 

Kokoomuksen Naisten Liitto on toiminut vuodesta 1919. Tavoitteena on kannustaa naisia mukaan vaikuttamaan eri tehtävissä yhteiskunnassa sekä ottamaan aktiivisesti osaa keskusteluihin ja päätöksentekoon. Tutustu paikalliseen toimintaan osoitteessa www.uudenmaankokoomusnaiset.fi ja lähde mukaan!