Espoosta Suomen yrittäjyyden pääkaupunki

31.5.2021

Julkaistu Länsiväylässä 27.5.2021

Kiitos Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemelle erinomaisesta pääkirjoituksessa 5. toukokuuta ilmestyneessä lehdessä. Olen samaa mieltä, että meillä Espoossa on erinomaiset mahdollisuudet kehittää Espoosta Suomen yrittäjyyden pääkaupunki.

Tässä kolme siihen ajatustani siitä, miten voimme edetä sitä kohti.

Ensimmäiseksi, meidän tulee tarjota espoolaisille lapsille ja nuorille laadukasta ja monipuolista yrittäjyyskasvatusta, varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Tällä luodaan yrittäjyyden ymmärryksen pohjaa. Tähän meillä on hyviä työkaluja, kuten syksyllä 2021 julkaistava YES ry:n Yrittäjäkasvatuksen opas kuntapäättäjille. Tästä saamme rungon yrittäjyyskasvatustiimin rakentamiselle ja mahdollisen mallin toimivaan yhteistyöhön kunnan eri toimijoiden välille.

Toiseksi voimme valjastaa sisäisen yrittäjyyden käyttöömme. Jokainen meistä voi toimia omassa työssään sisäisen yrittäjyyden ohjaamana, riippumatta työskenteleekö julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla. Meidän tulee mahdollistaa jokaisen osaamisen, luovuuden ja motivaation löytäminen ja niiden käyttäminen yhteisen kehittämisen suuntaan. Näiden avulla uskon Espoolla olevan aivan uusia mahdollisuuksia kehittää ilmastoviisaita, taloudellisesti kestäviä ja ihmisen hyvinvointia parantavia palveluita ja toimintamalleja.

Kolmanneksi esitän, että tuomme jatkuvasti esille uusia näkökulmia yrittäjyydestä, joilla suhtautuminen tulevaisuuden yrittäjyyteen saadaan positiiviseksi. On tärkeää, että jokaisella meillä on mahdollisuuksia hyödyntää osaamistaan ja olla mukana yhdenvertaisesti yhteiskunnan toiminnassa. Työmme tulevaisuus on sekä yrittäjyydessä että palkkatyössä. Emme voi enää ajatella, että tämä olisi joko tai – se on sekä että. On tärkeää, että on erilaisia mahdollisuuksia ansaita toimeentuloa, joko itse yrittäjänä, kevytyrittäjänä tai missä vain muussa työnmuodossa. Tärkeintä on, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus itsensä toteuttamiseen työelämässä.

Olen mukana tekemässä Espoosta yrittäjyyden pääkaupungin.

Marju Silander
toiminnanjohtaja, VTM
kuntavaaliehdokas Espoossa